lauantai 10. helmikuuta 2018

15 kysymystä

Luin ihanasta Tyhjä ajatus-blogista vähän aikaa sitten postauksen, jossa oli 15 kysymystä. En ole kovin montaa kertaa blogini historiassa tarttunut näihin blogeissa kiertäviin kysymyshaasteisiin, mutta tämän halusin toteuttaa. Ajattelin, että se toisi hieman eri tyylisenä ja jollakin tapaa henkilökohtaisempana postauksena mukavaa vaihtelua blogiini.

Postauksen kuvat ovat viime kesän Interraililtä. Vietimme ensimmäistä iltaa Italian Garda-järven Sirmionessa, ja fiilistelimme hämärtyviä hetkiä. Näin sydäntalvella tuntuu sielua pakahduttavalta palata kesien reissujen kuviin. 

Sen pidemmittä puheitta 15 kysymystä ja vastausta, olkaa hyvät!


Trenssi: Mango, housut: Marimekko, korvikset: Pilke Design.


En ymmärrä, kuinka ennen talvesta pitänyt ihminen voi jo tässä vaiheessa vuotta kaivata niin kaiholla kesää.

Seuraavaksi ajattelin etsiä Netflixistä jonkun todella timanttisen elokuvan, ja viettää nuhaista ja pääkipuista iltaa sen parissa.

Viimeaikoina minuun on iskenyt täysi koirahulluus. Kirjastosta on lainattu vino pino kirjoja koiran kasvattamista ja käyttäytymistä koskien. Käytän tällä hetkellä suurimman osan vapaa-ajastani koira-asian parissa joko niistä lukien tai videoita katsoen. Iiks! <3

En osaa päättää tällä hetkellä oikein mitään. Edes sitä, mitä tähän kohtaan kirjoittaisin. Tai minkä viikonloppuherkun ostaisi. Tai minkälaisen maton olkkariin hankkisi nykyisen tilalle. Tai minne lähtisimme kesällä lomailemaan...

Muistan ikuisesti sen hetken, kun rakkaani kosi minua. 

Päivän paras juttu oli huomata aamulla kahden ja puolen tunnin bussimatkalla, etten tarvinnut matkan aikana yhtäkään mukaan ottamistani aktiviteeteista (läppäri, kaksi kirjaa, villapaidan neulomisvälineet). Sen sijaan tuijottelin ulos ikkunasta, ja annoin ajatusten virrata. Tekemättömiä hetkiä tarvitsee välillä, jotta ajatukset pääsevät sekä poukkoilemaan että selviämään.

Noloa myöntää, mutta suorastaan inhoan siivoamista. Lopputuloksesta nautin hyvin paljon, mutta itse prosessista en saa mitään iloa. Viihdyn siistissä ympäristössä, mutta viikottainen siivoaminen on täyttä pakkopullaa. Minua kismittää sukupuolittunut stereotypia, jonka mukaan naiset pitäisivät (elleivät jopa nauttisivat) siivoamisesta. Ajatuksella, että niin naisten kuuluisi ainakin tehdä. Sanonpa siis näitä rakenteita murtaen,  että siivoaminen ei ole yhtään minun juttu! Eikä sen myöntämisen kuuluisi edes tuntua nololta siksi, että satun olemaan nainen.




Viikko sitten vietin ihan huippua lauantaita ystäväni kanssa. Iän myötä on alkanut arvostaa yhä enemmän ystävyyssuhteita, joissa saa olla täysin oma itsensä, tulee hyväksytyksi kaikkine piirteineen, saa kannustusta, ymmärrystä ja tukea sitä tarvitessaan, ja myös vastavuoroisesti hehkutusta iloisista asioista. En pidä näitä asioita itsestäänselvyytenä, joten osaan pitää niitä suuressa arvossa. Kunpa siitä muistaisi kiittää ihania ystäviä tarpeeksi usein.

Kaikista pahinta on lukea Helsingin Sanomien uutisten nettijulkaisujen kommenttipalstoja. Niinä hetkinä meinaa menettää uskonsa ihmisyyteen.

Salainen taitoni järjestää puhdas pyykki telineelle täydelliseen värijärjestykseen, jossa huomioidaan myös sävyjen vivahteet. Esteetikon mieluisin kotityö. :D

Jos saisin yhden toiveen, se olisi epätasa-arvoa ylläpitävien rakenteiden ja ajattelumallien purkaminen yhteiskunnasta. 

Minulla on pakkomielle tarkistaa aina kotoa lähtiessäni, ettei hella ole jäänyt päälle tai laturi seinään. Joskus tarkistuskierroksia pitää tehdä kaksi kertaa. Hups. 

Söin tänään aamupalaksi Lidlin ihania 100% kaurasydämiä (jotka ovat muuten yhtä juhlaa ihmiselle, joka voi syödä leivistä ainoastaan pelkkää kauraa). Yhdistetty lounas ja päivällinen oli herkullista ja hieman erilaisella twistillä tehtyä sushia Levin Asia-ravintolassa. Iltapalaksi olen syönyt jälleen samaa kauraleipää, mutta hieman hifistellen kylmäsavuporolla. Ruokarajoitteisen aamu- ja iltapalat toistavat vähän tylsästi samaa kaavaa, mutta siihen on tyytyminen.

Ärsyttävintä on huomata, että on keräillyt vuosien varrella ihan liikaa tavaraa kotiinsa. Nyt minulla onkin menossa ylimääräisen tavaran karsiminen sekä ostolakko.

Minusta on söpöä nähdä vanhoja pariskuntia kulkemassa käsi kädessä. Juha Tapiota lainaten: ''siin on jotain niin oikeaa''.

Hävetti jälkikäteen, kun toissa viikolla korkeassa kuumeessa ollessani sain puhelun esimieheltäni. En muista puhelusta mitään, olin sen verran kuumehouruissa. Lopulta hävetystä enemmän lopulta huvitti, kun keskustelimme tapahtuneesta myöhemmin.

Olenko ainoa, jonka mielestä liikuntaa pidetään tällä hetkellä liikaa ainoana oikeana tapana harrastaa. Yhtään sen terveydellisiä vaikutuksia väheksymättä. Mutta missä samanlainen musiikin, kulttuurin, taiteen tai lukemisen harrastamisen hypettäminen? Eikö olisi tärkeintä, että jokainen löytäisi oman mielekkään tapansa viettää vapaa-aikaansa stressitasoja vähentäen ja harrastuksesta iloa sekä sivistystä saaden.

- Ilona

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Rakkaudesta Marimekkoon: Laukku & 2nd hand Jokapoika


Laukku: Marimekko, paita: 2nd hand Marimekko, hame: Vila, korvikset: Lapin Kettu, kengät: Ten Points.

Voiko olla parempaa yhdistelmää, kuin löytää Marimekkoa käytettynä? Siinä nimittäin yhdistyy kaksi arvoa: vaatteen suomalaisuus ja laadukkuus sekä kierrättäminen. Rovaniemen seudun Facebook-kirppikseltä marraskuussa bongaamani Jokapoika-paita on kaikkien aikojen paras kirppislöytöni. Tällaisten aarteiden takia jaksaa pysyä kirppisryhmissä, vaikka melko vähän niistä valitettavasti itselle sopivaa vaatetta löytyy.

Jokapoika-paita on klassikkovaate, josta olen haaveillut pidemmän aikaa. Väreinä mielessä ovat olleet joko musta-valkoinen tai viininpuna-valkoinen. En ole kuitenkaan raaskinut sellaista ostaa uutena kaupasta. Kerran käytetty 25 € maksava pusero toi vastauksen tähän kaipuuseen. Joskus kannattaa odotella vuosi jos toinenkin, vaate saattaa putkahtaa eteen yllättävässä tilanteessa, kuten Facebookkia selaillessa.

Tämä pusero on kapeampaa naisten mallia. Se olikin yllättävän napakka lantion kohdalta. Sen takia tykkään pukea sen korkeavyötäröisten hameiden ja housujen kanssa. Tämä nahkaisen ulkonäön omaava hame löytyi vuosia sitten Vilan alennusmyynneistä, ja on edelleen kovalla käytöllä. A-linjaisen mallinsa ja kivan pituutensa ansiosta (eli ei minun makuun liian lyhyt) se on pysynyt vuodesta toiseen hameena, jota tulee käytettyä kaikista eniten.

Olallani on kuvissa uutukainen Kaisa Vatanuotta-laukku. Laukulla on hieman erikoinen tarina. Viime keväänä ostin tämän mallisen laukun eri kuosilla. Parissa kuukaudessa laukun musta väri haalistui ikävästi näyttäen enemmänkin tummanruskealta, kuin mustalta.  Sitä ei ihan odota Marimekon laadulta laukuissa. Syksyllä menin laukun kanssa liikkeeseen ihan vain näyttääkseni, että muutamassa kuukaudessa laukku näyttää tältä. Ihana Napapiirin Marimekon henkilökunta alkoi selvitellä, löytyisikö minulle samaa laukkua priimakuntoisena. Ei löytynyt. Sain mahdollisuuden vaihtaa laukun toiseen mieluisaan. Sillä hetkellä mikään ei oikein iskenyt, ja asia jäi sikseen. Noin kuukauden päästä tästä menin katselukierrokselle samaan liikkeeseen. Minua palvellut myyjä tuli näyttämään Kaisa Vatanuotta-laukkua, ja kysyi pitäisinkö tästä. Olin aivan äimistynyt: ensimmäkin siitä, että myyjä muisti laukkuasiani, ja toiseksi siitä, että mahdollisuutta vaihtaa laukkua tarjottiin vielä kuluneen ajan jälkeen. Tuota voi kutsua jo todelliseksi asiakaspalveluksi! <3 Niinpä vaihdoin haalistuneen ja normaalissa käytössä epäsiistin näköiseksi menneen laukkuni tähän ihanuuteen. Olen ollut Marimekon vakioasiakas jo useamman vuoden, mutta tällainen palvelu kyllä vahvistaa entisestään halua asioida Marimekolla. Tosin, tammikuussa alkanut ostolakko koskee myös Marimekkoa, mutta ehkä juuri ja juuri kestän olla sieltä poissa muutaman kuukauden. :D


Mitä pidät tästä Marimekon klassikkopaidasta? Ihanaa sunnuntaita sinulle. 

- Ilona

maanantai 29. tammikuuta 2018

Kuukauden kirjavinkki: Tommy Tabermannin Elämä ottaa kädestä



'' Jotta pääsisi perille
on eksyttävä tieltä
Joka pääsee perille
oppii
että hetken kuluttua
on taas jatkettava matkaa
Joka ei koskaan
putoa raiteilta
ja mene rikki
jatkaa aina samaa rataa
ja on turvassa suurelta murheelta 
ja suurelta onnelta ''
- Tommy Tabermann


Ei löydy toista ihmistä, joka osaisi asettaa sanansa yhtä voimallisesti, herkästi ja tarkkanäköisesti, kuin Tommy Tabermann. Hänen runoillaan on ollut elämässäni erittäin suuri vaikutus. Milloin ne ovat lohduttaneet surun hetkellä, milloin saaneet sydämen pakahtumaan rakkaudesta entisestään, milloin antaneet aihetta pohtia omaa tai jonkun läheisen elämää, milloin olleet voimakkaita ja järisyttäviä kokemuksia. Runot vastaavat siis aikamoiseen tunteiden kirjoon, ja sopivat elämässä monenlaisiin tilanteisiin. Parasta runoissa onkin, että sama runo voi saada eri elämäntilanteessa täysin uuden merkityksen.

Sain Tommy Tabermannin Elämä ottaa kädestä-runokokoelman pari vuotta sitten lahjaksi rakkaalta ystävältäni (kiitos Sini<3). Tähän kokoelmaan on koottu upeita runoja ja tekstejä elämän eri osa-alueilta. Sisällysluettelosta löytyvät kategoriat auttavat löytämään runoja, mitä etsii senhetkiseen tilanteeseen. Kategorioita ovat esimerkiksi hyvyys, epäitsekkyys, onni, luovuus, rohkeus, vapaus, unelmat... Mitä tärkeimpiä elämiseen ja elämään liittyviä asioita. Se tekee tästä runokokoelmasta erityisen - sen runot todellakin auttavat löytämään elämän, joka ottaa kädestä. Ja pitämään siitä kädestä kiinni. 


Minulla on tämän kirjan lisäksi kaksi muuta ihanaa Tommy Tabermannin runokirjaa. Tämän kirjan nostin kuukauden lukusuositukseksi sen takia, että tähän vuodenaikaan monia varmasti hyödyttäisi lukea elämänmakuisia runoja, jotka ottavat kädestä.

Tämä kuva on otettu paikassa, jossa yleensä luen runoja - tai mitä tahansa kaunokirjallisuutta. Oman kodin maailman mukavin sohva, joka antaa kaiken potentiaalin antautua lukunautinnolle. 

Toivon kaikkien talvisiin päiviin mitä parhaimpia lukuhetkiä!

- Ilona