sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Oi Ultra Bra, KIITOS!!!

Ultra Bra sen aktiivisena aikana ja Ultra Bra vuonna 2017. Kuvat lainattu, ylempi täältä, alempi täältä.

Tällä viikolla kuulin uutisen, joka herätti minussa suurta innostusta, onnellisuuden tunteita ja  aiheutti perhosia vatsaan. Tuntuu käsittämättömältä, että yksi lapsuudestani saakka mielessäni olleista haaveistani saa yhtäkkiä mahdollisuuden toteutua. Pitkäaikaisin musiikillisen ihailuni kohde Ultra Bra tekee comebackin, ja esiintyy ensi kesänä kolmilla festareilla!!! Siis mitä!

Lapsuudenkodissani kuunneltiin paljon Ultra Brata. Niinpä minäkin lapsena opin tuntemaan Ultra Bran tuotannon hyvinkin läheisesti; Kroketti-albumin laulujen sanat tulevat vieläkin selkärangasta. Olen siis suorastaan kasvanut lapsuudessani Ultra Bran musiikin kanssa. Kaikkia laulujen sanojahan ei alakouluikäinen ymmärtänyt, mutta se ei mieltymystä haitannut. Muistan vieläkin Lähetystyö-laulua kuunnellessani mieltäni vaivanneet kummalliset ajatukset ja kysymykset. Tai Pärnu-kappaleen soidessa minulle tulleet mietteet ja mielikuvat yksinäisistä vanhuksista. Puhumattakaan Hepan tunnelmasta, jota en ihan käsittänyt, mutta pidin jännästi virittäytyneenä. Aikuisena samoja lauluja kuunnellessani on ollut mielenkiintoista huomata, miten hyvin lapsuudessa koetut ajatukset ja tunteet muistuvat edelleen mieleen, ja miten uusia ulottuvuuksia lauluista löytää vuosien saatossa.

En kuunnellut Ultra Brata ainoastaan vanhempien sitä kuunnellessa. Monesti koulusta kotiin tullessani laitoin olohuoneen CD-soittimeen Ultra Bran levyn, kuuntelin lauluja ja pohdin niitä, ja lauloin tietysti täysillä mukana. Alle 10-vuotiaana. Olen niin tyytyväinen siihen, että olen saanut lapsuudessani rakastaa näin älyllisesti ja musiikillisesti mahtavaa materiaalia, enkä sellaista älyvapaata jumputusta (jota musiikiksi kovasti kutsutaan), mitä moni lapsi nykyään kertoo kuuntelevansa.

Kuva lainattu täältä.
Rakkaiden Ultra Bran muistojen rinnalle nousee myös suuri pettymys. Muistan, miten vuonna 2001 katsoin televisiosta jäähyväiskonserttia. Elin koko konsertin tunteella mukana.: nautin, nauroin ja itkin. Olin myös hetken vihainen, kun äiti kehtasi vastata olohuoneen lähellä sijainneeseen lankapuhelimeen ja puhua hetken konsertin päälle. Tämä herkkäsielu  ei moisesta keskittymisen häiritsemisestä pidä. Olin tuolloin 10-vuotias, ja olin sydämestäni harmissani siitä, etten koskaan päässyt näkemään lempibändiäni livenä.

Ultra Bran kuunteleminen ei ole lakannut missään vaiheessa elämää. Teini-ikäisenä kuuntelin sitä sekä yksin että yhdessä - muistan laulaneeni eräänä yönä sen lauluja kavereiden kanssa kylppärin lattialla. Kun menimme pelaamaan kesällä krokettia porukalla, soi autossa (yllättäen) Tule pelaamaan meidän kanssa krokettia. Ei varmaankaan ole ihme, että Scandinavian Music Groupista on tullut minulle Ultra Bran jälkeen toinen rakkain suomalainen bändi. Sen olenkin päässyt näkemään useampaan kertaan livenä, ja odotan innolla seuraavaa kertaa.

Aikuisiällä olen löytänyt uusin silmin Ultra Bran ihanan tutusta tuotannosta uusia lemppareita. On ihan parasta, että sama musiikki kestää aikaa ja seuraa elämänvaiheesta toiseen mukana. 

Koska Ultra Bra on seurannut minua lapsuudesta aikuisuuteen oikeastaan koko elämäni läpi, olen niin älyttömän onnellinen tästä ensi kesän comebackistä. IHAN PARASTA! Kylmät väreet käyvät jo ajatuksesta! En ehkä kestä. Sanat eivät oikein riitä kuvaaman sitä, miten huikealta tämä tuntuu. Ei voi muuta sanoi, kuin KIITOS ULTRA BRA! <3 

En oikein tiedä, miten maltan odottaa ensi kesään. Ehkä kuuntelemalla nonstoppina koko tuotantoa läpi. Jänskää tässä minulle on se, että en ole eläessäni käynyt kunnollisilla festareilla (Simerockia ei oikein ehkä lasketa). Toivottavasti monet ennakkoluuloistani ja epäilyksistäni festareita kohtaan todistetaan vääräksi, ja saan nauttia Ultra Bran keikasta täysin siemauksin, ilman ympärillä olevien kanssaihmisten epämieluisia edesottamuksia.

- Ilona

Ps. Ennen tämän kuulemista olimme jo suunnitelleet suhteellisen pitkälle ensi kesän juttuja. Saamme kuitenkin taituroitua Ultra Bran näkemisen suunnitelmiimme mitä parhaimmalla tavalla. Keikka tulee kruunaaman jo valmiiksi kovasti odotetun kesän! Liput olen päättänyt ostaa meille toukokuussa koittavan neljännen vuosipäivän kunniaksi, sillä pidämme molemmat Ultra Brata suuressa arvossa. <3


lauantai 28. tammikuuta 2017

Guacamole (eli avokadotahna)



Avokadosta pitävälle guacamole on mitä oivallisin lisuke tai dippi. Itse käytän guacamolea erityisesti tortillojen kastikkeena, mutta sehän sopii vallan mainiosti myös salaatin kanssa tai vaikkapa leivän päälle. Guacamole on terveellinen valinta dipiksi tai kastikkeeksi esimerkiksi tortilloihin, sillä se sisältää vain avokadoa ja sitä maustavia juttuja.

Tämän guacamolen tein oikein tahnamaiseksi ilman sattumia. Jos rakenteesta haluaa karkeamman, voi avokadojen murskaamisen tehdä monitoimikoneen tai sauvasekoittimen sijasta haarukalla. 

Kermaviili on tässä guacamolessa pehmentämässä chilin ja sipulien makua. Laitan sitä guacamoleen lähes poikkeuksetta.

Tarvitset:

4  (pientä) avokadoa
puolikas pienestä punasipulista
3 pientä valkosipulinkynttä (oikeasti pieniä, noin puolet tavallisen kokoisesta)
ripaus ruususuolaa
pari pyöräytystä mustapippuria myllystä
ripaus sokeria
pieni pala punaista chiliä tai ripaus chilijauhetta 
4 rkl sitruunan mehua 
1 rkl kermaviiliä

Tee näin:

1. Halkaise avokadot ja poista kivet. Kaavi lusikalla avokadot monitoimikoneeseen tai kulhoon. Tee avokadoista tahnamaista joko monitoimikoneessa tai sauvasekoittimella.

2. Hienonna sipuli ja murskaa valkosipulit. Lisää joukkoon ja sekoita.

3. Lisää joukkoon ripaus ruususuolaa, sokeria, pippuria ja chilijauhetta. Jos käytät tuoretta chiliä, hienonna siitä pala pieneksi ja lisää joukkoon. Chiliä kannattaa lisätä oman maun mukaan pikkuhiljaa pienissä erissä - sen voimakkuus yllättää helposti!

4. Lisää mukaan vielä puristetun sitruunan mehu ja ruokalusikallinen kermaviiliä.

5. Sekoita tasaiseksi ja laita tarjoiluastiaan.

6. Nautiskele esimerkiksi tortillojen lisukkeena. :)

- Ilona

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Rakkaudesta Marimekkoon - Valkoista ja beigeä

Kuten aiemminkin olen teksteissäni maininnut, olen oikea Marimekon rakastaja. Niin vaatteet, astiat kuin tekstiilit Marimekolta vetoavat minuun suuresti. Niiden ajattomuus, kuviointi ja printit sekä muotoilu miellyttävät silmääni. Kuten eräässä postauksessani harmittelin, ei minulla ole viime vuoden puolella ollut tyyliin liittyviä postauksia blogissani, vaikka se onkin yksi vahvoista kiinnostuksen kohteistani (heti matkustelun ja ruoan jälkeen). Rakastan kaikkea kaunista, joten ihmekös tuo, että myös kauniit vaatteet ja niiden yhdistely viehättävät minua. Lupailin tämän edellä mainitun postauksen yhteydessä panostaa siihen, että se näkyisi myös blogissa.

Nyt sen on aika näkyä! Aloitan nimittäin tästä tyyliin liittyvät postaussarjan, jonka teemana on vaatekaapistani löytyvät Marimekko-aarteet. Postaussarjan nimenä olkoon Rakkaudesta Marimekkoon. Joko sellaisenaan tai yhdistettynä muihin asusteisiin ja vaatteisiin. Luvassa on siis asuja, joissa on Marimekkoa mekon, paidan, hameen tai housujen muodossa. Tiettyä tahtia näille postauksille ei ole, vaan valikoin blogiin aina vuodenaikaan sopivia asuja. Toki monia vaatteita voi käyttää useampanakin vuodenaikana.

Ensimmäinen osa postaussarjasta alkakoon!

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Olin silmäillyt Rovaniemen Napapiirin Marimekolla tiettyä mekkoa jo useammalla käynnillä. Mekolla oli hintaa 129€. Jokin mekon hillityssä väriyhdistelmässä, mutta leikittelevässä kuvioinnissa viehätti minua. Ajattelin mekon beigen ja valkoisen sointuvan hyvin (kesät ja talvet) kalpeaan ihooni ja kuparinvärisiin hiuksiini. Pari kertaa mekko jäi liikkeestä lähtiessäni rekkiin, mutta sitäkin enemmän kummittelemaan mieleeni.

Joululomalla koitti päivä, jolloin samaisen mekon hinta oli alennettu 45 euroon. Tältä neidiltä ei pitkää aikaa mennyt, kun hintalapun näkemisen jälkeen mekko oli sovituskopissa päällä. Ja vastaukseni mekolle oli ehdoton KYLLÄ!  Usein silmääni pistävät Marimekolta musta-valkoiset tai voimakkaasti kuvioidut kankaat. Nyt kuitenkin silmääni miellytti hillitty yhdistelmä valkoista ja beigeä. Myös mekon malli ja istuvuus osuivat nappiin.

Mekko: Marimekko Muori Karakola, takki River Island, kengät Ten Points.

Muori Karakola (voi että, mikä nimi!) on helppo yhdistää monenlaiseen asuun. Näin tammikuussa mekon kanssa sopii yhteen River Islandilta aikaisemmin tilaamani mokkaiselta ja karvaiselta tuntuva takki. Se on muuten yksi suosikkitakeistani. <3


Takki on jo sen verran vanha, että se on ollut todistetusti kovalla käytöllä. Tiedän käyttäväni myös Muori Karakolaa ahkerasti. Marimekon suomalaiseen designiin ja sen ajattomuuteen on helppo luottaa. Lisäksi laadukas vaate myös kestää pitkän käytön. Kyllä Marimekko vaan on minun juttu! <3

- Ilona

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Otsatukka is here!

Tässäpä pieni kertomus niinkin suuresta asiasta, kuin hiuksista. Vuoden sitä mietin, ja nyt sen uskalsin tehdä. Nimittäin leikata otsiksen. Otsatukka on kummitellut mielessäni jo kauan, ja olen väläytellyt ajatusta siitä aika monesti kampaajalleni. Hän on rohkaissut minua kokeilemaan, sillä hiukset kuitenkin kasvavat aina takaisin. Olen kuitenkin aina jänistänyt, ja lykännyt sitä jonnekin tulevaisuuteen. 

Minulla on ollut neljä vuotta saman mallinen ja värinen hius, ja olen kokenut tyylin omakseni. Kuitenkin aloin kaivata vaihtelua. Pituutta en halunnut lyhentää, enkä muuttaa väriä radikaalisti. Niinpä tämä kauan emmitty otsis jäi ainoaksi ratkaisuksi saada ilmeeseen jotakin muutosta.

Ja niin puolitoista viikkoa sitten istahtaessani luottokampaajani penkkiin ilmoitin heti aluksi (ihan siksi, etten voisi värjäyksen aikana sitä enää mielessäni perua), että NYT me leikataan se otsatukka! Minulla oli selvä visio siitä, että otsatukan pitää olla suora ja pitkähkö. Ei sellainen, kuin kymmenen (KYMMENEN??!!) vuotta sitten teini-iässä: vino ja toiselle puolelle taitettu, saaden aikaan kypärämäisen vaikutelman. Mielikuvissani minulle sopivat otsahiukset ovat suorat, tarpeeksi paksut ja kasvoja sopivasti kehystävät.

Jännittihän se hieman, kun edestä alettiin napsia suortuvia lattialle. Kun näin lopputuloksen, olin todella tyytyväinen! Otsatukka oli juuri sellainen, kuin olin ajatellutkin. Tämä muutos oli tervetullut uudistus kauan samalta näyttäneeseen hiustyyliini. Jee, otsis is here!



Huvittavaa otsahiuksissa on niiden ailahteleva asettuminen. Minulla on toisella ohimollani vahva pyörre, joka haluaisi jakaa otsiksen kahteen osioon. Ei kiva. Joka pesun jälkeen joudun siis käymään muotoiluraudalla otsahiukset läpi. Isompi vaiva kuin ennen, mutta vie aamusta vain muutaman minuutin enemmän. Muuten tällaiset hiukset ovat aika vaivattomat. Näihin kuviin ne on vain pesun jälkeen kuivattu, harjattu ja otsis muotoiltu. 

Tällä kertaa hiuksiini laitettiin myös hieman eri väriä kuin ennen. Pohjana on sama kupari, mutta sitä laveerattiin vaaleammaksi. Näin väri ei ole yhtä terävä, kuin aiemmin vasta värjättynä.

Kyllä kannattaa näköjään vaihtaa hiustyyliä kerran neljässä vuodessa. Hahaa! Katsotaan, kuinka pitkään viihdyn otsiksen kanssa. (Jossakin vaiheessa alan varmaan ärtyä siihen jatkuvaan suoristamiseen ja pyörteen kanssa taisteluun. Sen kun lopulta päivän päätteeksi voittaa aina pyörre.) 


- Ilona

Ps. Sain vihdoin tehtyä blogiini bannerin! Tehdessäni blogin ulkoasua heti sen perustamisen jälkeen, yritin tehdä sellaisen. Tuloksena oli epämääräinen tekele, kötöstys. Nyt löysin sattumalta kivempiblogi.com -sivustolta selkeän ohjeen siitä, miten bannerista saa omaan blogiin oikean kokoisen. Aloin saman tien hommiin, ja lopputuloksen näkee tuosta yläpuolelta. :)

lauantai 21. tammikuuta 2017

Vatsaa hellivä luomu tuorepuuro

Aikaiset aamuherätykset eivät ole minun juttu. Herätyskellon pirahtaessa soimaan tekisi mieli kääntää kylkeä ja jatkaa unia. Arkiaamujani leimaakin usein kiire ja hoppu. Niitä helpottaakseni olen löytänyt uudestaan vanhan ystävän, tuorepuuron. Meillä on tuorepuuron kanssa ollut vähän ailahteleva suhde; välillä päivittäinen ja välillä on ollut pidempiä taukoja.

Mikä onkaan helpompaa, kuin tehdä aamiainen jääkaappiin parissa minuutissa edellisenä iltana, ja nostaa se jääkaapista valmiina syötäväksi aamulla? Lisäksi, aamuisin minun ei tee mieli syödä mitään kovin raskasta. Vatsakaan ei tykkää kovin monesta ruoasta ihan aamutuimaan. Tätä tuorepuuroa olen syönyt tämän viikon lähes joka aamu. Kasasin sen aineksista, jotka löytyivät kaapista valmiiksi. Jäin koukkuun tähän makuyhdistelmään, sekä sen hyviin vaikutuksiin masulle. Kaura, chian siemenet ja mustikat suorastaan hellivät vatsaa. Pähkinät puolestaan tuovat aamiaiseen proteiinia ja pitävät nälkää pidempään.

Kaikki ainekset tähän tuorepuuroon on saatavissa luomuna. Itse poimituilla mustikoilla nyt ei luomusertifikaattia ole, mutta Suomen puhtaasta luonnosta poimitut marjat lasken luomuksi. Voit siis tehdä tuorepuuron kokonaan luomusti, niin miekin tein! 



Tarvitset:

1 dl kaurahiutaleita
1,5 rkl chian siemeniä
1 dl mustikoita
8-10 kpl cashewpähkinöitä
pari saksanpähkinää pienemmäksi pilkottuna
1,5 dl maitoa
0,5-1 tl hunajaa (oman maun mukaan)



Tee näin:

Mittaa kulhoon kaurahiutaleet, chian siemenet, mustikat ja pähkinät. Sekoita. Lisää joukkoon maito, ja makeuta hunajalla makusi mukaan. Sekoita vielä lopuksi.

Laita puuro yön yli jääkaappiin, ja aamulla saat sieltä valmiin puuron! :)

- Ilona



tiistai 17. tammikuuta 2017

Ravintola Colorado Rukalla

Rukan reissulla kävimme lauantai-iltana syömässä ihan Rukan kylän ytimessä sijaitsevassa Coloradossa. Olemme käyneet syömässä kyseisessä paikassa aiemmin, ja ruoka oli silloin niin hyvää, että nyt piti päästä sinne uudestaan. Viime kerran jälkeen olin aivan yllättynyt kun kuulin, etä Colorado-ravintoloita on muuallakin Suomessa. Jotenkin vain ajattelin, että se olisi täysin uniikki paikka.
Kyllä, ihan uusi otsatukka! Hiusten muodonmuutoksesta tulee oma postaus myöhemmin. :)
Lauantaina kello kahdeksan maissa saapuessamme ravintolaan, tarjoilija kertoi heti ensi kättelyssä, että keittiössä on viivettä noin 40 minuuttia. Meitä rentoa ja aikataulutonta viikonloppua viettäville ei odottelu tuottanut ongelmaa, mutta oli mukavaa että pitkästä odotusajasta kerrottiin.

Muistimme, että olimme viimeksi syöneet samaisessa paikassa aurajuuston ja valkosipulin kera paistettuja etanoita. Itsehän vieroksun lähes kaikkia selkärangattomia ruokina. Vaikka muuten kulinaristi olen, on simpukan, mustekalan ja aiemmin myös etanoiden rakenne ollut minulle aivan ylitsepääsemätön asia. Kun poikaystäväni tilaa usein etanat alkuruoaksi ja joka kerta houkuttelee niitä maistamaan, sitä ihmeesti rohkaistuu ylittämään itsensä. Olen siis pari kertaa uskaltautunut maistamaan ravintolassa etanoita, ja olen ollut positiivisesti yllättynyt. Niissähän maistuu lähinnä valkosipuli ja aurajuusto, eli nam. Lisäksi, etanoiden täytyy olla sellaisia tarpeeksi pieniä ja mureita. Kauhistuttaa ajatus sellaisesta suussa pyörivästä möntistä. Lisäksi on tärkeää, että etanoiden muoto on piilossa kuorrutteen alla. Näin pystyn lykkäämään mielestäni ajatuksen siitä, että tässä nyt todella syödään eläessään niljaisena lyllertänyttä etanaa.

Ajauduin nyt vähän sivuraiteille, joten mennäänpä takaisin itse asiaan. Coloradossa olen syönyt elämäni parhaat etanat. Maku ja rakenne ovat juuri sellaiset, kuin pitää! Iso peukku siitä. Rucola toi tarvittavaa raikkautta  annoksen makumaailmaan. Silti minulle riittää edelleen, että yksi annos tätä ruokaa syödään puoliksi.


Pääruoaksi tilasin poroa bataattipyreellä, punaviinikastikkeella ja juureksilla. Se oli kerrassaan herkullista. Niin ihania makuja harmoniassa keskenään. Poro oli juuri sopivasti kypsennetty, ja lisukkeet sopivat siihen täydellisesti. Oli aivan hintansa (36€) arvoinen annos. Lisäksi, lisukkeiden ollessa kevyempiä, ei annoksesta tullut ikävää ähkyä, vaan sopivan kylläinen olo.


Jälkiruoalle ei jäänyt enää tilaa näiden aterioiden jälkeen. Lisäksi huoneistossa odotti pieniä makeita herkkuja, joten ravintolassa jälkkärin pystyi jättämään väliin. Vaikka olisihan siellä listalla aika kivalta kuulostavia ollut!

Illallinen Coloradossa oli jälleen miellyttävä ja maistuva kokemus. Ruoka oli sopivasti yksinkertaista, mutta hyvää. Tulen käymään vielä toistekin. :)

- Ilona




maanantai 16. tammikuuta 2017

Rukan maisemissa

Viime perjantaina suuntasimme auton nokan kohti Rukan maisemia. Ajatuksena oli lähteä rauhalliseen viikonlopun viettoon nauttimaan maisemista ja (tietenkin) maailman parhaasta oman rakkaan seurasta. Rovaniemeltä ajomatkaa ei mene suuntaansa kuin reilut pari tuntia, joten pitkiä aikoja ei kulkemiseen mene.

Lauantaina halusimme varata reilusti aikaa ulkoilulle. Olen pitkään haaveillut laavulla käymisestä, joten päätimme lähteä Rukan luontoon patikoimaan ja ottaa matkaan makkaraa, sinappia ja vaahtokarkkeja. Netistä löytyi huonosti tieto tarkoista laavujen paikoista, joten kysyimme apua majoituksemme infosta. Sieltä saimme valtavan turistikartan (siis sellaisen, joka levittyy metrin joka suuntaan), ja päätimme suunnata Rukan kylälyä kohti Itä-Rukaa. Matkan varrella sinne ja sieltä pitäisi löytyä laavuja kartan mukaan. Tällaisille maisemia fiilisteleville ja matkan varrella niitä katsomaan pysähteleville kävelijoille hieman alle viisi kilometriä suuntaansa kuulosti sopivalta matkalta.

Maisemat matkan varrella olivat henkeäsalpaavan kauniita. Vaikka päivä oli väriltään harmaa, näytti luonto upealta. Mietinpä vaan, miten vielä paljon kauniimmalta olisi näyttänyt auringon paistaessa. Tälle lumen ja valkoisuuden rakastajalle myös harmaasävyiset maisemat hivelivät silmää. Korkeiden puiden, tunturin jyrkkien rinteiden ja lumen muodostama kokonaisuus oli kaunis, jylhä ja harmoninen.



Päivä alkoi matkan edetessä hämärtää, ja kauniista maisemista huolimatta myös nälkä alkoi kurnia mahassa. Aloimme tähyillä ympärillemme, sillä kartan mukaan ihan lähellä piti olla laavu. Ja laavu löytyi! Näin jo silmissäni ja tunsin käsissäni lämpimän makkaran, joka veisi nälän, maistuisi ulkona syötynä hyvältä ensimmäistä kertaa kesän jälkeen, ja joka lämmittäisi jo hieman palelevaa matkaajaa. Toisin kävi. Tulipaikka oli kunnon lumikerroksen alla. Myös halot olivat jäässä ja lumen peitossa. Nice! Suupielet alkoivat kääntyä  auttamatta alaspäin.  

Matkakumppanini oli onneksi varautunut kaikkeen, ja kaivoi esille minttukaakaota sisältävän termoksen. Se lämmitti ja piristi kummasti!



Lumettuneen laavun jälkeen jatkoimme matkaa edelleen kohti Itä-Rukan rinteitä. Sinne käveli käden käänteessä. Jo kaukaa saattoi nähdä, että rinteiden alapuolella oli ihka oikea kota, jossa pääsee sisätiloihin nuotion äärelle. Saatoin hihkua innosta muutaman kerran. Iltahämärässä kodassa oli tunnelmallista ja ihanaa istahtaa, ja nauttia lämmöstä ulkoilman jälkeen.


Juuri tällaista rauhallista, ulkoilmantäyteistä ja kauniita maisemia sisältävää päivää olin kaivannut. Oli ihan semmoinen olo, kuin olisi päässyt pienelle minilomalle. Mieltä eivät painaneet työasiat tai mikään muu. Oli vain luonto ja hiljaisuus ympärillä, paras seuralainen vierellä, eikä kiire yhtään mihinkään. 

- Ilona

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Suosikkikorvikset suomalaista designia x 6


Parin viimeisen vuoden aikana olen aivan hurahtanut Suomessa suunniteltuihin, valmistettuihin ja suomalaisista materiaaleista tehtyihin korvakoruihin. Erityisen paljon minua ovat viehättäneet puusta tehdyt korvikset. Vaikka puusta valmistetut korvikset voivat olla näyttävänkin kokoiset, eivät ne silti paina korvissa. Mukavuus on tärkeää, kun puhutaan päivittäin käytettävistä koruista. Nämä ihanuudet ovat niin kevyitä, että välillä pitää ihan päivän mittaan varmistaa, ovatko ne vielä korvissa! 

Tämän korvisrakkauden myötä suomalaisia korvakoruja on ehtinyt kertyä tässä jo ihan mukava kokoelma. Tähän postaukseen keräsin kokoelmastani suosikkini. Siis ne jotka ovat korvissani jatkuvasti. Mitkä tahansa näistä kuudesta on helppo valita aamulla korviinsa roikkumaan.

MOIMOI:n Diamante-korvikset on valmistettu kevyestä suomalaisesta koivuvanerista.
Nämä MOIMOI:n korvikset ovat pitkään olleet kestosuosikkini. Puun ja helmiäisen valkoisen yhdistelmä sopivat yhteen monen erilaisen asun kanssa. Nämä on tullut yhdistettyä sekä arkiseen että juhlavampaankin tyyliin. On ollut ihanaa löytää rakkaat luottokorvikset, joihin ei kyllästy - ne ilahduttavat minua korvissa joka ikinen kerta.

Eeva-Marja Palolan Revontulet-korvakorut on valmistettu suomalaisesta koivuvanerista, ja ne on suunniteltu ja valmistettu kokonaan Suomessa.
Nämä ihanuudet löysin kotikaupunkini Rovaniemen Hih-Hi! -kaupasta, kuten suurimman osan muistakin korvakoruistani. Sen jälkeen, kun näin nämä korvikset ensimmäistä kertaa, en saanut niitä mielestäni. Parin päivän päästä ensisilmäyksellä rakastumisesta kävin ostamassa nämä itselleni. Varmaankin lappilaiseen neitoon vetosi revontulia muistuttava muotokieli. En ole katunut  ostosta hetkeäkään - nämä näyttävät mutta hillityn väriset korvakorut ovat kevyet korvissa ja täydentävät sopivan asukokonaisuuden. Erityisesti tykkään käyttää näitä korviksia muuten kokomustan asun kanssa. Silloin niiden muoto pääsee kunnolla oikeuksiinsa. 

Uhana Designin Pisarakorvikset on tehty Lohjalta peräisin olevasta koivuvanerista, leikattu muotoonsa ja maalattu Helsingissä ja koottu Tampereella.

Uhana Designin Pisarakorviksia on näkynyt monessa paikassa lukuisissa eri väreissä. Itse päädyin aikoinaan ostamaan Pisarat keltaisen, harmaan ja vaalean puun yhdistelmänä. Valinta oli vaikea, sillä ihania väriyhdistelmiä on niin paljon. Välillä olen miettinyt, pitäisikö hankkia tällaiset myös toisen värisinä... Ahneutta? Ehkä. Mutta toisaalta, jos lähes päivittäin korviksia käyttää, ja tulee ostaessaan vieläpä tukeneeksi suomalaista työtä, niin ei se niin pahasta voi olla.

Poola Katarynan Flying birds-korvakorut on tehty suomalaisesta puusta ja valmistettu Suomessa.
Nämä ihanuudet ilahduttavat minua suuresti. Hiukset kiinni, nämä korvikset korviin ja menoksi - muuta ei juuri tarvita. Vaikka lintujen koko ja tarkka leikkaus on näyttävä, ovat nämä silti aivan hämmentävän kevyet korvissa! Ehdottomaksi yksiä suosikkikoruistani ikinä. Nämä korvikset tilasin katoko.fi -sivuilta. Siellä on tälläkin hetkellä aivan liian ihania korviksia odottamassa tilaamista.

YO ZEN-merkin TOTEM Wolf-korvakorut on tehty laserilla leikatusta akryylistä.

Nämä korvakorut päätyivät korurasiaani, kun lähdin etsimään uusia korvakoruja sillä ajatuksella, että ne saisivat olla kokonaan valkoiset. Hih-Hi! -kauppa tuotti jälleen tulosta, sillä löysin sieltä nämä kauniit korvikset. Ne poikkeavat muista suosikeistani sillä, että niitä ei ole tehty puusta. Silti ne ovat erittäin kevyet ja miellyttävän tuntuiset korvissa. Vaikka ne esittävät suden päätä, voi ne silti mieltää myös graafisena kuviona. Siksi ne on helppo yhdistää monenlaiseen asuun, joihin yhdistäisi mitkä tahansa kokovalkoiset korvakorut.

Uhana Designin korvikset ovat kevyttä suomalaista puuta.

Näiden korvisten ostamisesta on sen verran paljon aikaa, etten enää muista niiden tarkkaa nimeä. Tummansiniset Uhana Designin korvikset on upeasti ja koristeellisesti leikattu. Näillä on sen verran paljon kokoa, että hiusten on oikeastaan pakko olla kiinni, sillä muuten ne tarttuvat johonkin koukeroon. Näiden koristeellisuus ja ihana sininen väri hurmasivat minut alunperin, ja samoihin ominaisuuksiin olen edelleen mieltynyt. 

Siinä oli minun korurasian kärkikuusikko. Näiden korujen kuvaamisen jälkeen olen saanut kahdet tosi ihanat korvakorut lahjaksi. Ne tullaan varmastikin jossakin vaiheessa näkemään osana jotakin asukokonaisuutta myös täällä blogissa. 


Pidän näistä korvakoruista jo ihan niiden ulkomuodon takia, mutta myös siksi, että ne ovat nimenomaan suomalaista designia ja Suomessa tehtyjä. Se on minulle tärkeä arvo ostopäätöstä tehdessäni. Ostamalla tällaisia kaunokaisia tukee samalla Suomessa tehtyä suunnittelua ja työtä. Ja se jos jokin on tärkeä asia. 

Siispä voin hyvillä mielin haaveilla jo seuraavista suosikkikorviksista! ;)

- Ilona

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Ihanin lauantai

Loman viimeinen lauantai oli kerrassaan mitä ihanin.  Tässä pieni kuvaus siitä, miten minun pitkään aikaan parhaiten vietetty lauantai meni. Se sisälsi herkullista ruokaa, alelöytöjä, leffassa käynnin ja upean daamin seuraa.

Aloitin eilisen päivän hitaalla aamulla kotona hyvin nukutun yön jälkeen. Flunssakin alkaa vihdoin olla parempaan päin, joten aamua ei tarvinnut  pitkästä aikaa aloittaa itsensä lääkitsemisellä.

Aloitimme lomalauantaista nautiskelun yhdessä ystäväni kanssa Wakkanai Sushissa, jossa ruoka oli jälleen kerran aivan mahtavaa. Kun annos tuotiin pöytään, sitä söi jo silmillään, ennen kuin siihen oli koskenutkaan. Miten kauniilta ruoka voikaan näyttää! Sen lisäksi, että yksittäiset sushit on huolellisesti ja nätisti tehty, on myös esillepano aseteltu upeasti. Plussana vielä se, että annos tarjoiltiin Marimekon Sukat makkaralla-vadilta. Jee! 


Joskus olen miettinyt Wakkanaissa syödessäni, että kuinka paljon näin täydellisen hyvää sushia voisi syödä kerralla, jos sitä tuotaisiin nenän eteen aina lisää edellisten loputtua. Sitä voisi varmaan istua koko päivän napsimassa toinen toistaan maukkaampia suupaloja, ja lopuksi syöty saldo olisi tähtitieteellisissä lukemissa. Eli en ehkä uskalla kokeilla. Siinä olisi itsehillintä liian suurella koetuksella.

Herkuttelun jälkeen päivän ohjelmaan kuului alennusmyyntien kiertelyä. Ajattelin, että tuskin mitään itselläni lähtee mukaan, mutta toisin kävi. Löysin nimittäin Hih-Hi! -kaupasta itselleni alennettuun hintaan kaksi pipoa. Tänä vuonna pipotilanteeni on ollut vähän heikko - yksi hyvä pipo, joka ei sovi läheskään kaikkien takkien kanssa yhteen, ja toinen jonka olen nyysinyt omaan päähäni silloin, kun poikaystäväni ei sitä sillä hetkellä käytä. Aika heikkoa ottaen huomioon asuinpaikkani. Olen siis todella tyytyväinen, että löysin alennettuun hintaan kaksi päähäni sopivaa pipoa. Pipot olivat alennettuun hintaan 20€/kpl. Valkoinen pipo on Carharttin, harmaa The North Facen. Neutraalit värit valikoituivat siksi mukaani, että ne sopivat mahdollisimman monen kanssa yhteen. Tällaisista hyötyostoksista tulee niin hyvä mieli! Lisäksi tulee hyvä mieli siitä, että löysin pipot paikallisen yrittäjän liikkeestä. Samoja pipoja on myös ketjuliikkeissä, mutta omat pennoseni vien mielummin paikallisen yrittäjän kassaan.



Ajattelin, että tässä ovat minun alelöydöt tältä erää. Toisin kuitenkin kävi, sillä Vero Modasta löytyi hyvin istuva jumpsuit -70% alennuksella. Eihän sitä nyt voinut liikkeeseen jättää. Kävimme vielä Momentissa, joka myy Rovaniemellä laadukkaiden merkkien vaatteita ja asusteita. Siellä oli runsas rekki täynnä alennettuja vaatteita, ja sekä minun että ystäväni silmät osuivat isossa alennuksessa olevaan vaaleanbeigeen pitkään neuletakkiin. Se oli päällä AIVAN IHANA, lämmin ja pehmeä. Materiaaleissa oli mukava alpakkaa ja villaa, joten talven olosuhteisiin se on ihan täydellinen. Lähtöhinta More & Moren neuleella oli 120 euron paikkeilla, ja pulitin siitä 30 euroa. Sanoisin sen olevan aika hyvä alelöytö. Juuri tällaisten diilien takia jaksaa alennusmyyntejä kierrellä. Ja niin, ehkä meidän pitää ystäväni kanssa ottaa kaverikuva täsmälleen samanlaisten neuleiden kanssa. Jollakin muullakin on varmaan ystävä, jonka kanssa maku mätsää paremmin kuin hyvin! :) 

Päivän päätteeksi haimme hieman irtokarkkia, ja rentouduimme elokuvateatterissa katsomaan Jackie-elokuvaa. Mikä ihana päätös mitä ihanimmalle päivälle. 

Siinä oli lauantai minun makuuni. Laaturuokaa ja alelöytöjä mitä parhaimmassa seurassa, ja lopuksi uppoutuminen elokuvan tarinaan. Oi.

- Ilona





Tammikuun uutuusleffa: Jackie

Kuva lainattu täältä.

Nähdessäni viime viikolla ensimmäistä kertaa telkkarissa mainoksen Jackie -elokuvasta, laitoin ystävälleni viestiä, että tämä mennään katsomaan. Ihan ensi-iltaan emme menneet, mutta kuitenkin seuraavana päivänä kävimme katsomassa leffan. 

Odotin Yhdysvaltain ensimmäisestä naisesta kertovan elokuvan olevan perinteinen elämänkertaelokuva, mutta sain yllättyä. Vaikka elokuva sisälsi takaumia hetkeen, kun Jackie Kennedyn mies murhattiin sekä Valkoisen talon esittelyn taltiointiin, sijoittuu elokuvan nykyhetki presidentin kuoleman jälkeiseen aikaan. Elokuva on rakennettu Jackien ja toimittajan välisen keskustelun ympärille, mikä tekee asetelmasta mielenkiintoisen. Näkökulma elokuvassa oli toisenlainen mitä olin odottanut, ja erilainen koskaan näkemäni. Oli virkistävää nähdä eri tavalla kuvattu elokuva näkökulmasta, jota itse ei ole tähän historiaan sijoittuvaan tapahtumaan osannut nähdä.

Erityismaininta elokuvassa kuuluu mielestäni musiikille ja puvustukselle. Musiikki tuki upealla tavalla elokuvan juonta, ja toi tunnelmaan tarvittuja sävyjä. Se alleviivasi sopivasti tiettyjä tunnetiloja oikeilla hetkillä. Mieleeni jäivät erityisesti kohtalokkaan kuuloiset jouset. Puvustusta puolestaan oli ihana katsella. Erityisesti Jackien päällä nähdyt mekot hivelivät tämän esteetikon silmää. Pukuloistoa ei siis tästä elokuvasta jäänyt puuttumaan.

Parasta elokuvassa oli Natalie Portmanin otteessaan pitävä roolisuoritus. Hän oli elokuvan kantava voima, jonka karisma piti otteessaan koko elokuvan ajan. Karisman ja näyttelijänlahjojen lisäksi on pakko vielä todeta, että voi hyvänen aika miten ihminen voi olla kaunis!

Kokonaisuudessaan elokuva oli hidastempoinen ja sävyltään tumma, mutta massasta erottuva uutuus. Äksöniä, räiskettä ja toimintaa kaipaava ei viihdy tämän elokuvan äärellä. Sen sijaan erilaista, kauniisti  ja taidokkaasti kuvattua laatuelokuvaa etsivä voi hyvinkin mieltyä tähän leffaan. Itselläni se ei elokuvakokemusten kärkeen pääse, mutta olen iloinen siitä, että kävin sen katsomassa. 

- Ilona




torstai 5. tammikuuta 2017

Tammikuun pakkaspäivä kuvina

Rakastan talvea ja sen kauneutta; raitista ilmaa, talvisten maisemien värejä ja lunta. On vaikea löytää kauniinpaa näkyä, kuin kimaltelevat lumikinokset ja valkean huurteen saaneet puut. En voisi sen takia kuvitella asuvani paikkakunnalla, jossa ei ole kunnon talvea lumineen ja pakkasineen. Ehkä olen ääripäiden ihminen pitäessäni sydäntalvesta ja keskikesästä. Ainoa harmillinen asia talvessa on se älytön, loputon pimeys.

Rovaniemellä ehdin jo tottua siihen, että lunta on runsaasti. Haukivuorella sitä oli huomattavasti vähemmän. Oli häkellyttävää nähdä tammikuussa metsä, jossa lumiplänttien alta pilkotti vihreitä varpuja. Lumen vähyydestä huolimatta maisemat olivat kauniit.

Pitkän sisällä olemisen jälkeen on maailman ihaninta hengittää keuhkot täyteen raikasta ilmaa ulkona. Hengitysilma tuntuu erityisen raikkaalta kuulaana pakkaspäivänä. En ole sairastelun takia juurikaan päässyt joulun jälkeen ulkoilemaan, joten eilinen happihyppely mummilassa tuntui erityisen ihanalta. Ulkoilmassa oleilusta tuli suorastaan uudestisyntynyt olo. 

Tämän päivän -30 astetta hipoviin pakkasiin eilisen -15 ei ole mitään, mutta tuntui sopivan kirpsakalta. Paksuimmat talvivaatteet päälle ja nautiskelemaan.


- Ilona

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Kysymyksiä ja vastauksia vuodesta 2016

Olen nähnyt näin vuoden vaihtuessa monessa blogissa samantapaisia postauksia menneestä vuodesta kysymyksien muodossa. Ajattelin nyt vastailla viime vuotta koskeviin kysymyksiin.  En ole kertonut loppujen lopuksi kovin paljoa itsestäni teksteissäni, joten tällainen kirjoitus tuo hieman vaihtelua blogini luonteeseen. Mitään suuria juonipaljastuksia elämästäni tämä(kään) kirjoitus ei tule silti sisältämään, mutta pieniä arkisia ajatuksia vuodesta 2016 siitä voi lukea. On mukava palata vielä edelliseen vuoteen ja summata edellisen vuoden asioita mielessään. Sen jälkeen on hyvä katsella nokka kohti tulevaa.

  • Mitä sellaista teit kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan ennen tehnyt?
Olin aikuisiällä ensimmäistä kertaa kokonaisella kesälomalla. Aiempina vuosina olen aina tehnyt töitä ja ottanut lisäksi yliopiston kesäopintoja. Oikea kesäloma oli ihan huippua pitää! Ja se tuli todella tarpeeseen.

  • Oletko kyennyt pitämään itsellesi viime uutenavuotena tekemäsi lupaukset?
Minulla ei ole tapana tehdä lupauksia uutenavuotena. Mielummin teen elämää koskevia lupauksia ja muutoksia silloin, kun todella on niille oikea aika, paikka ja tarve.

  • Missä maissa vierailit?
Kävin vuoden aikana Ruotsin Tukholmassa, Portugalissa Sintran seudulla ja Italiassa Roomassa. Aivan käsittämättömän ihania reissuja kaikki. Jokainen matka oli käymisen arvoinen, ja sain tehdä ne parhaassa mahdollisessa seurassa. Yhden oman rakkaan kanssa, yhden ystävän kanssa ja yhden äidin kanssa.

  • Mikä päivämäärä kuluneelta vuodelta tulee aina muistuttamaan sinua tästä  nimenomaisesta vuodesta?
19.12.2016

  • Mikä oli suurin saavutuksesi kuluneen vuoden aikana?
Maisteriksi valmistuminen ja sen myötä työelämään kunnolla pääseminen.

  • Mikä oli suurin pettymyksesi?
Rakkaasta perheenjäsenestä ja ystävästä luopuminen. Pientä koiraystävää on kova ikävä. <3

  • Sairastuitko tai loukkaannuitko?
Valitettavasti vuosi on ollut näiden osalta hyvin vaikea.

  • Mikä oli paras ostoksesi?
Ehdottomasti meidän olohuoneen kruunu, uusi sohva. Olin niin onnellinen löytäessämme sen; divaani täydellisen värisenä ja kokoisena. Lisäksi se on vähän liiankin mukava. Sille kun päivällä istahtaa, saattaa löytää itsensä samasta paikasta vielä illalla.

  • Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Säästöön. Lisäksi matkoihin ja laadukkaaseen ruokaan. Matkat ovat vuoden kohokohtia, ja laadukas ruoka taas arjen luksusta sekä myös kokonaisvaltaista hyvinvointia edistävää.

  • Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?
Olen ollut pöyristynyt siitä, miten itsekkäästi ja omaa napaa tuijottaen jotkut ihmiset toimivat. Suorastaan on pistänyt vihaksi välinpitämättömyys toisia kohtaan. (Pöyristyä on muuten aivan mahtava sana, yksi suosikeistani! Ihanan analyyttinen ja todella reaktiota hyvin kuvaava verbi.)

  • Mistä ihan todella, todella innostuit?
Työpaikastani. Ja sitten vähän kevyempänä asiana suomalaisesta puusta tehdyistä korviksista esim. Uhana Designilta. Niihin on tullut suorastaan päähänpinttymä, addiktio. Olen myös ollut erittäin innoissani jokaisesta vuoden matkasta. 

  • Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua kuluneesta vuodesta?
Hmm, nyt tuli paha kysymys tämmöiselle musiikista elävälle ja hengittävälle ihmiselle. Jos on pakko sanoa vain yksi, niin se on Adelen When we were young. Ehkä kauneimpia sävellyksiä ikinä.

  • Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Toivoisin, että olisin panostanut enemmän vapaa-aikaani. Jotenkin olen säästellyt akkujen lataamista vain lomille, ja painanut arkea ihan täysillä. Nyt sitten kosahti, kun koko joululoman olen ollut tähän mennessä flunssassa. Opin sen, että vapaa-ajan viettoon pitää oppia panostamaan myös arkena ihan oman jaksamisen takia.


  • Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Olisipa ollut vähemmän stressaamista ja sairastamista. Toiseen voi vaikuttaa jonkin verran itse, toiseen taas vähemmän.

  • Rakastuitko kauden aikana?
Rakastin (ja rakastan) palavasti elämäni miestä.

  • Mikä oli paras lukemasi kirja?
Olen lukenut vuoden aikana monta ihanaa ja hyvää kirjaa, mutta ykköseksi ehkä kiilaa Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät. Se on voittanut Finlandia-palkinnon jo vuonna 2014, mutta itse luin sen vasta tänä vuonna. Kirja oli moniulotteinen kuvaus monen ihmisen elämästä sekä siitä, kuinka pitkälle ja mihin suuntaan teknologiaa aletaan kehittää, ja miten siitä tulee yhä enemmän osa ihmistä. Itselleni siinä luotiin aikamoisia kauhuskenaarioita, mutta jokainen lukija toki päättää itse, onko kirjassa esitetty suunta vinoutunut vai ei. 

  • Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Tänä vuonna en ehkä niinkään löytänyt uutta musiikkia, vaan löysin vanhaa musiikkia uudestaan. Esimerkiksi Maija Vilkkumaan vanhasta tuotannosta on tänä vuonna viehättänyt moni laulu. Syksyllä tuli kuunneltua paljon Norah Jonesin vanhoja levyjä, talvella taas The Stavesia. Kaikki minulle vanhoja, mutta tänä vuonna olen löytänyt ne jotenkin erityisen vahvasti uudelleen.

  • Mikä oli lempitelkkariohjelmasi?
Jos puhutaan ihan televisiosta tulleista sarjoista, niin ehdottomasti Pokka pitää (Keeping Up Appearances) on viihdyttänyt minua suuresti, ja Vain elämää kuului perjantai-illan kattaukseen. Muuta en oikein televisiosta katso. Netflix sen sijaan on tarjonnut paljon hyviä sarjoja. Teinkin syyskuussa kirjoituksen, jossa suosittelin sarjoja Netflixistä. Mainittakoon tässä helminä Downton Abbey, Isänmaan puolesta ja House of Cards, Orphan Black, Silta ja Jälkiä jättämättä. Oho, aika paljon. Enpä vissiin ole väsyneenä iltaisin tuijottanut himona sarjoja. 


  • Mikä oli vuoden paras elokuva?
Pakko sanoa kaksi. Kerro minulle jotain hyvää kirvoitti kyynelkanavat liikutuksesta, kun taas Florence hurmasi Meryl Streepin esittämänä ja sai nauramaan, hämmentymään ja myötähäpeämään.

  • Mitä halusit ja sait?
Sain viettää aikaa minulle rakkaiden ihmisten kanssa. Lisäksi sain toteuttaa kauan odotetun äiti-tytär-matkan, josta jäi paljon rakkaita muistoja.


  • Mitä halusit, mutta et saanut?
Mie en voittanut lotossa. Ei siinä vissiin kyllä voi voittaa, jos sitä ei pelaa. Silti haaveilen siitä kovasti.

  • Mitä teit syntymäpäivänäsi ja paljonko täytit?
Neljännesvuosisata tuli täyteen. Olin oman rakkaani, perheeni ja ystävieni kanssa. Ohjelmaan kuului sushin syömistä Wakkanai Sushissa, kahvittelua perheen kesken sekä illanviettoa ja herkuttelua ystävien kanssa. Huippupäivä siis. 

  • Kuinka määrittelisit tyylisi kuluneen vuoden aikana?
Olen hurahtanut entistä enemmän Marimekkoon. Ihan suorastaan höpsähtänyt. Vaikka Marimekkoa on ylläni enemmänkin viikottain kuin päivittäin, on vuoden sana minulla silti Marimekko. Ja laadukkaat kengät!


  • Mikä piti sinut järjissäsi?
Läheiset ihmiset. Erityismaininnat äidille ja poikaystävälle.

  • Mikä polittinen tilanne tai tapahtuma liikutti sinua eniten?
Vuoden aikana tehdyt poliittiset päätökset Suomen sisällä, jotka edustavat minulle vieraita kovia arvoja. Niiltä joilla on vähiten, viedään eniten. Opiskeluajat ovat edelleen tuoreessa muistissa, ja jo ennen opintotukien leikkauksia oli kuukausittainen raha niin pieni, ettei sillä tullut millään toimeen. Töitä tehtiin koko opintojen ajan, mutta niitäkin saa tehdä vain tiettyyn (pieneen) rajaan asti - vaikka opinnot etenisivät samalla ajallaan. Nimimerkillä nyt maksellaan Kelalle takaisin. Lisäksi leikkaukset koulutuksesta tuntuvat käsittämättömiltä. Melkein yhtä käsittämättömältä kuin se, että Donald Trump on pian Yhdysvaltojen presidentti. Ja minä kun luulin, että House of Cards on ihan liioiteltua fiktiota! Ei mitään verrattuna tähän!

  • Ketä kaipasit?
Kauempana asuvia serkkuja, jotka ovat hengenheimolaisiani. 

  • Mikä tai kuka yllätti sinut kuluneena vuonna?
Joidenkin ihmisten absurdit valinnat elämässä.

  • Mitkä viisi asia asetat itsellesi tavoitteiksi ensi vuodelle?
Oi että. Tavoitteita. Varata aikaa itselleni tärkeille asioille ja ihmisille, panostaa kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, lukea mahdollisimman monta tajunnanräjäyttävää kirjaa, nauttia ulkoilmasta valoisan aikana, sekä olla huolehtimatta asioista, joihin ei voi itse tai sillä hetkellä vaikuttaa. 


Näihin tavoitteisiin on hyvä päättää tämä kirjoitus. Ihanaa alkanutta vuotta kaikille. Toivottavasti vuosi 2017 olisi mahdollisimman monella unelmien täyttymyksiä tuova.

- Ilona