torstai 29. kesäkuuta 2017

Interrail 13 - Levähdyspaikkassa

Wienin jälkeen suuntasimme juhannuksen viettoon lähelle Italian rajaa, pysyen silti vielä Itävallan puolella. Kylä oli niin pieni, etten edes muista sen nimeä. En muistanut siellä ollessanikaan. Pari kertaa kysyin sitä mieheltä, mutta sitä viidettä kertaa en enää kehdannut. Kylän nimi ei vain jättänyt muistijälkeä aivoihini. Klagenfurtin ja Villachin välissä se kuitenkin sijaitsi. 

Ei ollut herkkua kiivetä kuumaakin kuumemmassa (yli 30 asteen) helteessä rinnettä ylös majapaikkaan. Kartassa korkeuserot eivät näkyneet hotellia varatessamme, joten parin kilometrin nousu rinkat selässä tukalassa helteessä tuli yllätyksenä. Sellaisina hetkinä sitä miettii, että on tämä kesähelteessä reilaaminen höpöhommaa. Tuo tunne onneksi katoaa sillä hetkellä kun pääsee perille, ja saa painavan rinkan pois selästä.

Monien tuskaisten askelten, hikoiluttavien mutkien ja puuskuttavien pysähdysten jälkeen pääsimme hotelliimme. Siellä meitä oli vastassa majatalomainen hotelli, jonka yläkerrassa oli huoneet, ja alakerrassa ravintola. Pihalla oli uima-allas ja seinän vierustalla kasvoi ruusuja. 

Vierailumme siellä ei ollut kovin Interrail-henkinen. Emme nimittäin poistuneet hotellin alueelta kertaakaan siellä ollessamme. Seikkailijat vauhdissa! :D Kun hotellista löytyi kelvollista ruokaa ja erinomaista jälkiruokaa tarjoileva ravintola sekä ulkona löhöilyyn sopivat puitteet, emme kokeneet tarvetta lähteä sieltä kävellen monen kilometrin päähän katsomaan pienen ja hiljaisen kylän meininkiä. Sen sijaan nautiskelimme ylhäisen yksinäisyyden tunteesta hotellin pihalla, missä meidän lisäksi auringosta nautti välillä kaksi ihmistä. Omaa rauhaa siis oli vallan mukavasti.

En ehkä tiedä ihanampaa tunnetta, kuin makoilla ulkona hyvässä ilmassa, täydessä hiljaisuudessa, ja lukea fiilikseen sopivaa kirjaa. <3


Vietimme siis vallan leppoisat ja mitään tekemättömät kaksi yötä tässä pienessä paikassa. Paitsi itse huone ei ollut minun näkökulmastani kovin leppoisa. Siellä ollessamme huoneesta löytyi viisi hämähäkkiä. Ei mitään miellyttäviä huonekavereita niitä tosissaan pelkäävälle. Ensimmäisen huomasin, kun olin menossa nukkumaan. Lukulamppu oli vielä päällä, ja olin ehtinyt torkahtaa. Kun avasin silmäni, näkyi lukulampun valossa katossa suoraan yläpuolellani isokokoinen ja pitkäjalkainen hämähäkki, joka kutoi ahnaasti verkkoa. Voi sitä kauhun määrää! Vaadin miestäni listimään sen heti paikalla. (Itse olin siinä vaiheessa ampaissut huoneen kauimmaiseen nurkkaan nyyhkimään peloissani.) Yllätyksekseni hänellä olikin hämppeihin lempeämpi suhtautuminen - hän ohjaili (minun mielestäni tuskallisen hitaasti) hämähäkin paperin avulla ikkunalle ja siitä ulos. Ja minä kun luulin olevani meistä se viherpiipertäjä! Samana iltana huoneesta löytyi vielä toinen lajitoveri. Seuraavana päivänä kolmas. Yhtä oma hämähäkkimieheni yritti vaivihkaa ohjailla minun huomaamatta ulos, etten turhaan hätääntyisi. (Ihan kun en huomaisi, kun toinen hiissaantuu eteenpäin hitaasti kumarassa paperi kädessä.) Viimeinen hämppi oli lähdön hetkellä sanomassa heipat hellehattuni päällä. Sanoin ilomielin heipat sille huoneelle, vaikka hotellin piha olikin mitä miellyttävin, ja henkilökuntana ollut perhe mitä ystävällisin.  

Perheen ystävällisyydestä kertoo se, että kun pyysimme heitä tilaamaan meille taksin rautatieasemalle mennäksemme, tarjoutuivat he viemään meidät. Eräs perheen nuorista ajoi meidät hieman isomman kylän asemalle. Kysyessämme sopivaa summaa kyydistä, hän kieltäytyi ottamasta maksua vastaan. Voi, miten hyvä mieli sellaisesta hyväntahtoisesta ystävällisyydestä ja pyyteettömyydestä tulee! Jätimme hänelle maksun kielloista huolimatta, kiitokseksi kyydistä ja myös suuresta ystävällisyydestä.

Matkamme jatkui Itävallasta Italian puolelle. Venetsiasta on tulossa postaus huomenna, pysykäähän kuulolla! :)

- Ilona

Ps. Oli pakko vielä kerran kysyä sen kylän nimeä. Se on Techelsberg. En muista vieläkään.

Interrail 12 - En mä juonut viinii Wienissä

Matkamme jatkui Zell am Seestä kohti Wieniä, jossa olimme kaksi yötä. Käytännössä meillä oli aikaa nähdä Wien yhdessä päivässä, sillä saavuimme sinne myöhään keskiviikkona iltapäivällä, ja lähdimme perjantaina aamulla. 

Tarkoituksenamme oli lähteä aikaisin liikkeelle, jotta näkisimme Wienistä mahdollisimman paljon. Ohjelmassa oli kierrellä suuria ja näyttäviä puistoja, sekä käydä ainakin yhdessä taidenäyttelyssä. Mutta kuinkas kävikään! Juuri, kun yhdelle päivälle lataa paljon suunnitelmia ja odotuksia, ei kaikki menekään niin kuin Strömssöissä. Terveyssyistä johtuen pääsimme liikkeelle kahdeksan sijaan puoli kahdelta. Positiivista kuitenkin oli, että koko päivä ei mennyt hukille.

Kun pääsimme päivällä hotellista ulos, tuli kuuma ilma ovella vastaan kuin seinä. Lämpötila oli +35. Varjossa. Eli auringossa siitä vielä reippaasti enemmän. Kuulostaa ihanalta, mutta kaupunkiympäristössä tuon tason helle ei olekaan enää kiva. Minnekään ei pääse vilvoittelemaan, vaan kaupunkinähtävyyksiä pitäisi jaksaa kulkea täysissä kesäpukeissa. Tuollainen helle vaatisi ympäristön, jossa ei tarvitse käyttää vaatteita (paitsi uikkaria), ja ainoa päivän suoritus on päästä hotellilta pihalla sijaitsevaan aurinkotuoliin. Helle siis yllätti Itävallassa reilaajat täysin. Mitä tästä opimme: sää voi olla reissun aikana ihan minkälainen tahansa, ihan missä tahansa.


Helteestä ja aamun viivästyksestä huolimatta ehdimme nähdä vilauksen Wieniä. Kauniit puistot ja rakennukset tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Tästä pääkaupungista oli kolkkous kaukana! Näin suuret kaupungit eivät läheskään aina ole makuuni, mutta Wienissä oli jotakin sellaista vehreyttä, hohdokkuutta ja kauneutta, mitä harvoin suurkaupungeista löytyy. 

Kierrellessämme Wienin puistoja, osui matkan varrelle upean näköinen kirkko.  Huomasimme sen vieressä mainoksen, jossa kerrottiin sinä iltana järjestettävästä konsertista, jossa esitetään Vivaldin Neljä vuodenaikaa. Marssimme siltä seisomalta ostamaan illaksi liput. 

Konsertti oli hieno. Neljä vuodenaikaa soitettiin Vivaldin aikaisilla soittimilla, eli jousisoittimet olivat pääosassa. Pidän teoksesta muutenkin, ja soittajat esittivät sen kauniisti. Konsertin miljöö oli myös upea; kaunis katolinen kirkko koristuksineen toi oikeutta suuren säveltäjän musiikille. Onnistunut konsertti ei kuitenkaan saanut aikaan toivomiani kylmiä väreitä tai liikutuksen hetkiä - en siis ollut täysin hurmiossa esityksestä. Olen silti iloinen, että kävimme tässä kulttuurikaupungissa konsertissa. Konsertteja näytti olevan tarjolla Wienissä runsain määrin, hintojen vaihdellessa 30€-100€. 



Wienistä jäi sellainen olo, että siellä pitäisi päästä käymään uudestaan. Ajan kanssa ja rauhassa. Tutustua niihin kaikkiin puistoihin, käydä katsomassa Gustav Klimtin taidenäyttely, käydä sinfoniaorkesterin konsertissa, ja juoda viinii Wienissä, niin kuin siinä laulussa sanotaan. Tällä kertaa jäi se lasillinen saamatta Wienin leikkeen kanssa. Mutta jospa se seuraavalla kerralla onnistuisi.

Ihana Wien, toivottavasti tiemme vielä kohtaavat! <3

- Ilona


sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Reilaajan inhokkipäivä

Interrailin ensimmäiset kolme viikkoa ovat sujuneet hyvin. Junilla on ollut helppo päästä määränpäähän, ja kaikki on toiminut mainiosti. Tämä on ensimmäinen päivä tällä matkalla, kun vähän kaikki on tuntunut tökkivän. Puran sen kunniaksi kaikki tämän päivän ärtymyksen aiheet tähän.

Miten päivän piti mennä:

  • Lyhyen siirtymän päivä. Junan lähtöaika oli Itävallan puolelta klo 10.36, ja sen piti olla perillä Italian Trevisossa 13.30. Sieltä bussi numero 55 veisi meidät kymmenessä minuutissa neljän tähden hotelliin yöpymään. Evästä oli mukana pähkinäpatukan, puolikkaan pienen pähkinäpussin ja kuivattujen hedelmien verran. Haaveissa oli olla klo 15 herkuttelemassa italialaisella ruoalla jossakin kivassa ravintolassa, ja sen jälkeen kierrellä Trevison kaupunkia.


Mikä kaikki meni (tai meinasi mennä) pieleen:

  • Osa junamatkasta vaati paikkavarauksen tekemisen. Koska paikkakunta oli erittäin pieni, ei asemalla ollut lipunmyyntiä, mistä varauksen olisi voinut tehdä. Ainoa keino oli ladata puhelimeen ÖBB:n (Itävaltalaisen junayhtiön) sovellus, ja varata istumapaikat sieltä. Paitsi että ei onnistu. Luottokortin tietojen syöttämisen jälkeen näyttöön ilmestyy ERROR. Useiden yritysten ja epäonnistumisien jälkeen jouduimme lähtemään junaan ilman varauksia. Edes asemalla olevasta lippuautomaatista ei varausta voinut tehdä. Katastrofin ainekset olivat ilmassa (ja valtaisat sakot kauhukuvissani), mutta konduktöörit pelastivat tilanteen. Selitettyämme varausoperaatiomme vaiheista, he sanoivat kaiken olevan ok, eivätkä edes tarkistaneet lippujamme. 
  • Juna lähti Itävallan puolelta 15 minuuttia myöhässä. Odotimme vesisateessa rautatieasemalla, joka oli remontissa. Pieni kastuminen ei kuitenkaan siinä vaiheessa haitannut. Meinasimme myös hypätä ensimmäistä kertaa reilin aikana väärään junaan. Minä ehdin jo nousta junan askelmat ylös, kun tajusimme junan ehkä olevan väärä. Ehdin onneksi vielä pois.
  • Päästyämme oikeaan junaan matkan kesto tuplaantui kolmesta tunnista kuuteen. Kun matkaa oli jäljellä 120 kilometriä, tuli junaan kuulutus viivästyksestä. Seuraava asema oli kokonaan pois käytöstä määrittelemättömän ajan. Pääsimme lähtemään matkaan noin kahden ja puolen tunnin päästä. Odotus yhdellä asemalla oli siis melkein yhtä pitkä, kuin koko matkan piti olla.
  • Kaikki vähäisistä eväistämme oli syötynä jo puolilta päivin. Vatsani hyvinvoinnille säännöllinen ruokarytmi on äärimmäisen tärkeää. Ja myös reissukaverin hyvinvoinnille. Nälkä alkaa nimittäin kiristämään myös hermojani.
  • Kun vihdoin hyppäsimme junasta pois Trevisossa klo 16, huomasimme, että hellehattuni oli jäänyt junaan. Oma sankarini urhoollisesti juoksi junaan takaisin sitä hakemaan, ja ehti juuri sen lähtöä ennen hypätä pois. Huh, yksi katastrofi vältetty.
  • Seuraava bussi hotellin suuntaan lähti yli tunnin odotuksen jälkeen: klo 17.20. Nälkä kouristeli mahaa ja mieltä. 
  • Vihdoin, puoli kuuden jälkeen, pääsimme perille hotellille. Kun pääsimme neljän tähden huoneeseen sisälle, vastaan tuli erittäin tunkkainen haju. Pää tuli kipeäksi alle viidessä minuutissa. Nice. Tuuletus täysille ja ikkuna auki. Hajuherkän ihmisen unelma.
  • Huoneen koristeina toimivat sääntökyltit. Ihan oikeasti. Totisinta totta olevia sääntöjä on enemmän tässä huoneessa, kuin Suomen perustuslaissa. Tässä niistä muutama: 
- Huoneessa ei saa silittää.
- Huoneessa ei saa käyttää sähkölaitteita, keittiövälineitä tai kaasua.
- Huoneeseen ei saa tuoda ruokaa. Syödä ei saa myöskään hotellin ulkopuolella.
- Meikkejä ei saa pyyhkiä kylpypyyhkeeseen.
- Aamiaisella saa syödä vain buffettiin merkittyjä ruokia. Muista pitää maksaa. Erikseen mainittuna appelisinimehu, joka maksaa 3€.

Tässä sääntölapuista muutama kuvana. Toivottavasti ei enää koskaan tarvitse laittaa blogiin näin esteettisesti etovia kuvia. Ne kertonevat kuitenkin rehellisimmin hotellin luonteesta.


         
Öööh... Olisi mielenkiintoista tietää, ovatko muut törmänneet tällaiseen säännöillä       kyllästettyyn hotelliin? Tämä on viides vierailuni Italiassa, enkä ole koskaan aiemmin täällä (tai muualla Euroopassa) törmännyt moiseen. Säännöt tuntuvat erityisen huvittavalta huoneessa, joka on ränsistynyt kuin mikä. Seinät, lattiat ja huonekalut kaipaisivat kunnostusta ja päivitystä. Ja vielä kerran, haju on mitä luotaantyöntävin.

  • Huone on äärimmäisen ruma. Edellä mainitut kuvat olivat informatiivisia myös siinä suhteessa. Tässä koko huoneen ulkoisen olemuksen tiivistävä kuva:

Hotellin aiheuttaman järkytyksen jälkeen pääsimme vihdoin syömään aitoa italialaista pizzaa (klo 19 jälkeen klo 15 sijasta). Tosin, suurin osa ravintoloista on sunnuntaisin suljettu, joten senkin löytäminen oli kiven alla. Kaupunkiin tutustuminen jäi tältä päivältä kokonaan.

Ei siis niitä hohdokkaimpia päiviä Interrailin aikana. Meitä onkin hemmoteltu tätä ennen varmaan liiaksikin. Kunhan nyt täällä hotellissa ei mitään pieniä kanssaeläjiä ole, niin eiköhän täällä pärjää pari yötä. Huomenna lähdemme päiväreissulle Venetsiaan, ja se saa luvan korvata tämän päivän ärsytykset.

Jospa tämä kaikki huomenna naurattaisi. Nytkin jo vähän onneksi hymyilyttää.

- Ilona


Interrail 11 - Matkavinkki: Zell am See

Interrail on tällä hiukan yli puolessa välissä. Uskomatonta, miten nopeasti ja samaan aikaan hitaasti aika on mennyt. Lähdöstä tuntuu kuluneen pitkä aika; kuin ei olisi ollut Suomessa aikoihin. Kuitenkin itse reissu etenee huimaa vauhtia, ja tuntuu käsittämättömältä, että olemme matkustaneet pian kolme viikkoa.

Kuuden yön pysähdys Zell am Seessä on ollut tähän mennessä yksi reilimme parhaita ratkaisuja. Ensinnäkin siksi, että teki hyvää hengähtää rauhallisessa paikassa pidempi aika. Rinkan sai oikeasti purkaa, ja asettua paikalleen hetkeksi. Päivät eivät olleet nähtävyyksien suorittamista, vaan rentoa oleilua. Tuntui päästä varpaisiin siltä, että on lomalla. Emme laittaneet herätyskelloa herättämään, sillä aikatauluja ei ollut.

Toiseksi siksi, että Zell am See oli oikea lintukoto. Vaikka se mielletään helposti vain talviurheilupaikaksi, tarjoaa se myös kesällä matkailevalle paljon. En meinaa käsittää, miten upea tuo 10 000 asukkaan pieni kylä oli. Rauhallinen ja ystävällinen ilmapiiri, henkeäsalpaavan upeat maisemat, sopivasti tekemistä, oma rauha. Seuraavaksi kerron kuvin ja muutamin sanoin, mitkä asiat olivat parasta Zall am Seessä. Jos joku muukin innostuisi vierailemaan tuossa kauniissa kylässä. :)


Zell am Seessä ei tarvitse etsiä löytääkseen kauniita maisemia. Ne tulevat suoraan verkkokalvoillesi, kun astut sisätiloista ulos. Tai nenäänsä ei välttämättä tarvitse edes pistää ulos, voi vain katsoa ulos ikkunasta. Yllä olevat kuvat on napattu meidän ensimmäisenä päivänä perillä. Sää oli pilvinen, mutta se ei maiseman upeutta poistanut. Kuvat on otettu järveltä, jonka rantaa pitkin meni kävelytie. Sitä tuli käveltyä monet kerrat muutaman päivän aikana.


Saimme hotellilta Summer Card-kortit, jotka oikeuttivat ilmaisiin aktiviteetteihin Zell am Seessä. Yksi niistä oli päästä ilmaiseksi hissillä Alppien huipulle. Hissejä oli Zell am Seessä, useita. Me valitsimme sen, jolla pääsi paikan korkeimmalle huipulle. Maisemat olivat ylhäältä katsottuna kuin unesta. Tai unelmista. Oli vaikea uskoa, että niin upeita maisemia voi ihan oikeasti olla olemassa! Lisää kuvia huipulta löytyy täältä.



Samaisella Summer Cardilla pääsi ilmaiseksi myös Zell am Seen järvelle ajelulle. Pieni laiva kuljetti järven ympäri. Maksoimme muutaman euron ylimääräistä päästäksemme hellepäivänä kansipaikoille katolle. Siellä oli meidän lisäksi vain neljä ihmistä, joten leppoisa tunnelma oli taattu. Laivassa soi sopivan pienellä rattoisa musiikki, ja juomatarjoilu toimi. Jäätee maistui paremmalta helteisenä päivänä laivan katolla, kuin koskaan ennen. Välillä kaiuttimista kuului pieniä tietoiskuja siitä, mikä kylä tai vuori ohitettiin juuri. Oli ihana nähdä samoja upeita maisemia myös järveltä käsin. 



Pienen kylän kauppakatuja on mukava kierrellä. Suosikkejani olivat pikkuiset kaupat, joissa myytiin paikallisia tuotteita. Yllä olevat kuvat ovat ihanasta putiikista, josta löysin 5,50€ maksavan käsivoiteen. Testeri tuntui ihanalta käsissä, ja pehmensi ne saman tien. Käsivoide on vegaaninen, eikä se sisällä palmuöljyä. Juuri sopiva tuliainen itselleni, tällaiselle kuivakädelle. Zell am Seessä oli muuten kolme Inter Sportia. Taitaa olla suosittu liike siellä päin! :D


Zell am Seessä matkailijoiden viihtyvyydestä huolehdittiin Summer Cardin ilmaisten nähtävyyksien lisäksi myös kaikille täysin ilmaisilla ohjelmanumeroilla. Järvellä järjestettiin useana iltana viikossa show, jossa yhdistyvät valot, vesi ja musiikki. Kokonaisuus oli näyttävä ja mieleenpainuva. Lisää kuvia illasta löytyy täältä.


Majoituksemme oli Zell am Seessä unelmainen. Rautatieasemalta oli noin 1,5 kilometrin kipuaminen ylämäkeen perille, mutta majoitus oli sen arvoinen. (Vaikka se ei siinä parikymmentä kiloa selässä, nälkäisenä ja vatsakipuisena siltä ensimmäisenä päivänä tuntunut.) Arkisin bussi kulki säännöllisesti alas kylään ja takaisin, joten halutessaan pystyi käyttämään myös sitä. Summer Cardilla yksittäinen matka maksoi 1€. 

Hotel Der Schmittenhof oli tähänastisista majoituksistamme onnistunein. Keittiön ikkunasta ja parvekkeelta avautui näköala Alppien ympäröimälle järvelle. Kyllä meinasi näillä reilaajilla silmät lennähtää päästä, kun hotellin virkailija näytti meille huoneistomme. Hän sanoikin, että meille sattui näköalansa puolesta paikan paras huoneisto. Ja kyllähän meillä siellä kelpasi laittaa omat aamiaiset ja iltapalat, ja nauttia ne näitä maisemia katsellen. 


Rakastuimme molemmat Zell am Seehen. Olemme jo nyt puhuneet, että sinne voisi palata ottamaan rennosti ja nauttimaan kauniista maisemista uudelleen. Majoituspaikan pitäisi ehdottomasti olla sama, ja myös huoneen näköaloineen. (Huone 402, vinkkinä muille. ;)) 

Jos et ole liikenteessä junalla, pääsee Zell am Seehen helpoiten lentämällä ensin esimerkiksi Salzburgiin ja ottamalla siitä suoran junan Zell am Seehen. Junia kulkee useasti päivässä.

Toivottavasti postaus sisältä hyödyllisiä vinkkejä sellaiselle, joka on harkinnut reissua Itävaltaan. :) Zell am See on sopiva paikka sellaiselle, joka ei tarvitse matkalta suurkaupungin vilinää, ja rajattomia ostosmahdollisuuksia. Toisaalta, Salzburgiin on vain 1,5h junamatka, joten suuren kaupungin vilskeestä pääsee halutessaan nauttimaan vaikkapa päiväreissun merkeissä, kuten me teimme.

Ihanaa sunnuntaita! 

- Ilona

Ps. Tällä hetkellä istumme junassa matkalla Italiaan. Junan olisi pitänyt olla jo tähän aikaan määränpäässä, ja olemme jumissa jollakin pienellä asemalla 120 km päässä sieltä. Seuraava asema on kokonaan pois käytöstä, eikä sen korjaantumisesta ole tietoa. Saa nähdä, miten meidän käy! :D



lauantai 24. kesäkuuta 2017

Juhannus muilla mailla

Juhannus ei ole juhannus muualla, kuin pohjoisessa. Täällä Itävallassa on oma keskikesän juhlansa, mutta se on eri aikaan ja eri asia, kuin juhannus. 

Nyt juhannuksena tunnen matkan aikana ensimmäistä kertaa pienen kaipauksen häivähdyksen Suomeen. Äitini lähetti minulle juuri viestin, jossa kertoi meidän mökillä olevan kahvittelevassa sukulaisia ja serkkuja 16 henkilön voimin. Sitä minun juhannukseni on ollut niin pitkään, kuin muistan. Mökillä järven rannassa hyvää ruokaa, kahvittelua ja yhdessä oloa. Joinakin vuosina juhannus on ollut se ainoa hetki vuodesta, kun on päässyt kokoontumaan monen serkun kanssa samaan paikkaan. Silloin on ollut helppo hengittää - on ollut omien ihmisten kanssa. 

Nyt iso osa omista juhannus-ihmisistä on siellä, ja minä reissussa. Se on pakostakin hieman haikeaa. Vaikka Suomessa lämpötilat huittelevat käsittääkseni 10 asteen molemmin puolin, ja täällä on vietetty juhannusta reilusti yli 30 asteen lämmössä. Tai vietetty ja vietetty. Toivotimme toisillemme hyvät juhannukset. Olemme puhuneet, että nyt se juhannus on. Mitä juhannuksena on tehty lapsena. Mitä tekisimme Suomessa nyt. Tilasin eilen illalla ravintolassa lätyn, jotta pääsisin juhannuksen tunnelmaan. Siinäpä on, miten olemme juhannusta täällä kaukana voineet viettää. 

Vaikka se onkin hieman haikeaa, niin ei se haittaa. Juhannuksia tulee seuraavinakin kesinä. Toista Interrailiä sen sijaan voi olla vaikeampi järjestää tulevina kesinä. Olemme nauttineet olostamme ja ottanut juhannuksen levon kannalta. Lökötelleet aurinkotuoleissa uima-altaalla, lukeneet kirjaa ulkona, ottaneet päikkäreitä. Laiskaa toimintaa. Tai siis toimimattomuutta. 

Kerron teille pienen salaisuuden. Minulla on ollut vuosia ihan oma perinne juhannuksena. Se on Scandinavian Music Groupin ''Juhannus''-laulun kuunteleminen. Yksin, ja monta kertaa putkeen. Se on minun juhannuslauluni. Ja oma hetki. Sen toteutuminen ei riipu maasta tai paikasta. 

Tänä vuonna sitä kuunnellessani uudet kohdat liikuttivat minua uudella tavalla. Hyvällä tavalla. Näiden sanoitusten siivittämänä toivotan kaikille ihanaa juhannusta! <3



Juhannus


Ylitin vuoret
siinä meni raja

Taivaalla yö
saapuu hitaammin

Ikävöin hetken
ja ikävöin toisen

Itkinkin jotain
ehkä yleistä kauneutta

Ehkä odottamattoman ylevää tunnetta

Suurkaupungin päällä
syttyi raketteja
Oli katsokaas keskikesä
Itkin taas
itkin taas
Ehkä rannassa palavaa puuvenettä
Ehkä muistoa sateisesta juhannuksesta



Alhaalla valoja
niiden alla muita

Illallisaika
ja joitain maita

Ikävöin hetken 
ja ikävöin toisen

Itkinkin jotain
ehkä etäisyyttä muihin
Ehkä mittakaavan naurettavuutta

Suurkaupungin päällä
syttyi raketteja
Oli katsokaas keskikesä
Itkin taas
itkin taas
Ehkä rannassa palavaa puuvenettä
Ehkä muistoa sateisesta juhannuksesta


Laulun sanoitukset: Terhi Kokkonen

- Ilona